Ahaa Teatterin kevään uusi nuortennäytelmä johdattaa katsojan merien metsiin
Ahaa Teatterissa saa ensi-iltansa uusi nuortennäytelmä Pinnan alla, joka perustuu Leena Paasion Itämeri-aiheisiin nuortenromaaneihin. Teos on kantaesitys ja sen on Ahaa Teatterille dramatisoinut ja ohjannut Elina Izarra.
Näytelmä kertoo Eetusta, jonka meribiologiäiti on kadonnut uintiretkellä, ja suru varjostaa koko perheen elämää. Eetu ei suostu uskomaan, että kyseessä olisi tapaturma. Äidin tutkimusaineistojen penkominen vie Eetun kohti äidin totuutta. Suru saa Eetun kohtaamaan uudella tavalla myös itsensä, mikä muuttaa hänen suhdettaan läheisiin ja ystäviin.
Kirjailija ja äidinkielen opettaja Leena Paasion nuortenromaanit Harmaja luode seitsemän sekä Bengtskär itä kahdeksan ovat nuortenkirjallisuuden raikkaita uutuuksia viime vuosilta. Elina Izarra on käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmiä mm. porilaiseen Rakastajat-teatteriin ja Kiasma-teatteriin. Pinnan alla on hänen ensimmäinen ohjaustyönsä tamperelaiseen Ahaa Teatteriin.
”Pidän siitä, että Paasion kirjoissa nuoret esitetään aktiivisina toimijoina. Näytelmä vie
katsojan kohti sinisimpukoiden maailmaa. Rannalla nähdään kamppailuja oman ja yhteisen edun välillä, eikä ihmissuhdekoukeroilta vältytä. Asetelma on herkullinen ja tarjoaa monenlaista tarttumapintaa.” Izarra kommentoi.
Pinnan alla -näytelmän ensi-ilta on Ahaa Teatterissa ma 5.2.2024 klo 18. Seuraavat esitykset ovat ti 6.2. klo 18, sekä toukokuussa. Pinnan alla on kiertue-esitys, joka on tilattavissa kouluihin, kulttuuritaloihin sekä teattereihin ympäri Suomen. Näytelmään liittyy kouluille oppimateriaalipaketti, josta nuoret voivat saada inspiraatiota esimerkiksi siitä, mitä jokainen voi tehdä meidän yhteisen meremme hyväksi.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Ahaa Teatteri
Veera Perttula
p. 050 407 5765
veera.perttula@ahaateatteri.com