MOLLI JA YSTÄVYYDEN TALO
Molli on asunut talossaan kauan. Yksin ja ihan ilman ystäviä. Eipä hän ole niitä kaivannutkaan, mutta nyt aika on käynyt pitkäksi ja talo muuttunut tylsäksi. Mikään ei oikein huvita, ei kaktuksen kasteleminen, ei maton hapsujen suoristus, ei lankarullan keriminen... kunnes ovelta kuuluu koputus!
Molli ja ystävyyden talo kertoo miltä tuntuu, kun yllättää itsensä ja rohkeasti lähtee kohti tuntematonta, vaikka se hetki sitten on tuntunut kaikkein pelottavimmalta asialta. Se kertoo ilon löytämisestä ja itsensä voittamisesta. Se kertoo miltä tuntuu, kun joku välittää ja siitä kuinka suuri onkaan ystävyyden voima.
Molli ja Sisu ovat epätavallinen pari: yksi on hidas tuumiskelija, toinen taas iloinen tapsuttelija. Yhdessä he opettelevat ystävyyden aakkoset ja lähtevät pienensuureen seikkailuun. Ystävän kanssa voi jopa kinata ja kiukutella, halata ja sopia ja sitten syödä lettuja. Koska se on ihan parasta!
Näytelmä pohjautuu Katri Kirkkopellon suosittuihin Molli -lastenkirjoihin.
Suos. 3 v alk.
Kantaesitys Ahaa Teatterissa 6.9.2023
KIERTUENÄYTELMÄ tilattavissa ympäri Suomen.
Näytelmän oppimateriaali lähetetään esityksen tilanneille etukäteen.
NÄYTELMÄSSÄ VUOROTTELEVAT NÄYTTELIJÄT:
Molli: Sonja Salminen
Sisu: Teemu Mäkinen
Molli: Oskar Hartman
Sisu: Essi Särkijärvi
TEKIJÄT JA TYÖRYHMÄ:
käsikirjoitus Katja Krohn ja Milko Lehto
ohjaus Katja Krohn
alkuperäisteksti ja piirros Katri Kirkkopelto
lavastus- ja pukusuunnittelu Aili Ojalo
musiikki- ja äänisuunnittelu Salla Markkanen
valosuunnittelu Antti Kauppi
esitystekniikka Janne Liukku
lavasterakennus Antti Kauppi, Aili Ojalo, Perttu Sinervo, Iivari Vanne
tarpeiston valmistus Janika Holm, Alex Saarela
nuket Pia Kalenius
pukujen toteutus Työhuone Hengari
graafinen suunnittelu Johanna Häkkilä
valokuvat Jari Kivelä
tiedotus, markkinointi ja myynti Pia Hakala
kiertuemyynti Veera Perttula
tuotanto Tiina Järvi, Ahaa Teatteri