majaoja-säätiön vuosipalkinto 2018

15 000 euron Majaoja-palkinnot 2018 Ahaa Teatterille ja kuvataiteilija Tuula Lehtiselle
Majaoja-säätiön apurahat ja Liedkilpailun voittajat, yht. 120 000 €, julkistetaan
30.11.2018 Tampereen Raatihuoneella

Majaoja-säätiön vuosipalkintona jaetaan tänä vuonna 15 000 euroa Ahaa Teatterille ja 15 000 kuvataiteilija Tuula Lehtiselle.

Vuoden 2018 apurahoina jaetaan 50 000 € runoilijoille ja 50 000 € säveltäjille.
Majaoja-liedkilpailussa palkinto on 20 000 €.

Ahaa Teatteri on tamperelainen lasten- ja nuortennäytelmiin erikoistunut
ammattiteatteri. Teatteri kiertää esitysten kanssa ja tekee tiivistä yhteistyötä
koulujen sekä kulttuuritoimijoiden kanssa.
Ahaa Teatterin on ohjelmistoon kuuluu vakituisesti yli 13-vuotiaille nuorille ja
nuorille aikuisille suunnattu teatteriesitys. Teatteri tilaa uusia ajankohtaisia,
nuorille ja lapsille suunnattuja tekstejä. Viimeisen 10 vuoden
aikana 23 näytelmästä on ollut 20 kantaesityksiä. Myös nuoret tekijät, ohjaajat
ja käsikirjoittajat pääsevät Ahaa Teatterin ohjelmistossa esille.

Tuula Lehtinen on kuvataiteilija, kuvanveistäjä ja taidegraafikko, taiteen ja
arkkitehtuurin yhdistäjä. Monipuolisen uransa aikana hän tehnyt taidetta
perinteisin ja modernein tekniikoiden avulla. Viime vuosina hän on tehnyt
suuria mosaiikkitöitä sekä suuria julkisia taidekokonaisuuksia.
Tuula Lehtisen ansioina on myös työskennellyt suunnittelijana ja taiteilijana
Tampereella muun muassa Vuoreksen asuinalueen taideohjelmassa,
Tampereen ratikan taidekoordinaattorina ja Rantatunnelin julkisessa
taidegalleriassa sekä muualla maassa yhdistäen kaupunkikuvassa kehittäen
kuvataidetta ja arkkitehtuuria.


muut apurahat ja palkinnot saajat voit lukea Majaoja-säätiön sivuilta


Ahaa Teatteri kiittää tästä kunnianosoituksesta!